”Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa…”

Suomalaisena kansallismaisemana voidaan pitää näkymää kallion huipulta: metsää, järvi saarineen, usein ilman ihmisiä, sää ehkäpä hiukan utuinen. Järvellä saattaa näkyä vene, joka jättää vanan muuten tyynen veden pintaan. Tällainen maisema rauhoittaa mieltämme.

Me ihmiset koemme jonkin tietyn maiseman eri tavoin. Siihen vaikuttavat arvomme, asenteemme, vallitsevat sosiaaliset normit, aikaisemmat kokemuksemme ja odotuksemme. Siihen vaikuttavat myös havaitsemishetken vireystilamme ja motivaatiomme. Jokapäiväisessä elämässämme emme tietoisesti havaitse kotimaisemaamme lainkaan. Elämme kiireisten rutiinien ja pinttyneiden tapojemme ohjaamina aamusta iltaan.

Mutta vaikuttaako arkiympäristömme maisema meihin tiedostamattamme?

Ovatko kalliot, luonnonmukainen metsä, järvi ja historiallisen omaleimaisuuden säilyttänyt maisema sekä ihmisen henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille terveellisempi elinympäristö kuin ihmisten rakentama kivikylä? Tai toinen toisissaan kiinni olevat rivitalot, joiden asfaltoiduille pihoille mahtuu juuri ja juuri perheen autot?

Voin omasta kokemuksestani todeta, että kun aikoinaan stressaavan työpäivän jälkeen asetuin Hannusjärven rantaan lukemaan lehteä tai lillumaan muoviveneelläni järvelle stressi jäi taka-alalle hyvin nopeasti. Tai kun kuljen Hannusmetsän Bondasbergenin kalliolla Litorinameren ajalta peräisin olevan rantakivikon ohi ja Martinmäen upeiden silokallioiden kautta Hannusjärven länsipäähän, josta avautuva kulttuurimaisema on säilynyt samanlaisena 1930-luvun jälkipuoliskolta  lähtien, tunnen olevani yhtä tämän maiseman kanssa.

Nämä jääkauden jälkeen syntyneet maastomerkit, Kaitaan korkeimmat kalliot, jotka ensimmäisinä luotoina ilmestyivät tänne, kun veden korkeus laski, ja sama järvimaisema, jota omat isovanhempani ja vanhempani ovat monesti ihailleet, toimivat linkkinä menneisyyteen ja tulevaisuuteen.

Minulla on tavallaan yhteinen menneisyys tämän maiseman ja siinä eläneitten ihmisten kanssa.

Nämä kalliot ovat ties kuinka vanhoja, mutta edellä mainitut geologisten ja ekologisten muutosprosessien jäljet ovat 8000 – 10000 vuoden takaa. Ihmiset ovat liikkuneet täällä ensin aivan satunnaisesti. Vuoden 1000 tienoilla Hannusjärven lähialueilla on aloitettu maanviljelys ja lähin kylä muodostui Mårtensbyn kylämäelle ilmeisesti 1200- luvun jälkipuoliskolla.

Tällä maisemalla on monta mahdollista tulevaisuutta.

Osaan niistä ihminen ei voi vaikuttaa, mutta ihmisten päätöksilläkin on suuri merkitys. Vastuu elinympäristön ylläpidosta ja kehittämisestä on sekä meillä paikallisilla asukkailla että Espoon kaupungin päättäjillä, suunnittelijoilla ja toimeenpanijoilla. Taloudellisten laskelmien lisäksi on huomioitava myös muut osatekijät. On nähtävä budjetti- ja vaalikauden yli. On uskallettava toimia vastoin mahdollisesti tilapäisiä ja nopeasti ohimeneviä muotivirtauksia. On panostettava kestävään kehitykseen ja muistettava, että ihmiset ja yhteisöt tarvitsevat juuret. Erityisesti meidän on huolehdittava luonnonmukaisten alueiden säilymisestä tulevillekin sukupolville, koska luonto on suomalaisen sielunmaiseman peruselementti.

En usko, että kukaan ajatteleva ja tunteva ihminen voisi ottaa omalletunnolleen tämän 10000 vuotta jatkuneen ketjun katkaisemisen.   

Seppo Salo. kuntavaaliehdokas   152